torstai 10. marraskuuta 2016

FLUNSSA MENE POIS

Noniin täällähän on aika mennyt mukavasti flunssan kourissa. Tai sitten ei.
Jokatapauksessa toistamiseen kuukauden sisään täällä on viruttu kuumeen ja flunssan kanssa. Ja tietysti kukaan ei samaan aikaan vaan vuoronperään.
Eipä energiaa sitten ole riittänyt kuin pakolliseen arjen pyörittämiseen. Siinäkin on menty juuri siitä mistä aita on todellakin matalin.

Strepsils, Vicks, nessut, Netlix, höyrykylvyt ja yhdessä torkutut päikkärit on ollut nyt iso hitti.
Sillä välin kun me ollaan kääriydytty torkkupeittoihin niin pihalle on satanut lunta vaikka kuinka. Voi sitä ihmettelyä kun aamupalapöydästä katsottiin ulos ja nähtiin jotain kirkasta ja valkeaa.
Pakkohan meidän on kohta päästä testaamaan miltä lumi tuntuu ja maistuu ;)

Ja tämän kotilökäreissä nuutuneen äidin oli tänään päästävä maistamaan miltä kahvi taas maistuu. Ja ai nam. Juuri näiden päikkäreiden paras hetki minulle.


Nyt vain toivotaan, että saamme pöpöt pois isänpäiväksi niin olisi muutakin muisteltavaa kuin takassa poltetut nessut. Ja jos olisin ollut kaukaa viisas, olisin myös ostanut joulukorttiaskartelut jo ajat sitten valmiiksi kaappiin. Ehkä tämä aika olisi täällä sisällä mennyt joutuisammin.

Paranemisia kaikille muillekin nuhanenille ja kuumepotilaille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti