Alkuun niin selvät suunnitelmat muuttuivat hieman epäselviksi ja pieni epävarmuus nosti päätään, mutta hapuiluun oli selkeä tarkoitus.
Viime viikolla asiat selventyivät entisestään, kun minun eteeni tupsahti kuin tilauksesta, ensinnäkin uudet haasteet työelämässä sekä sen kautta tuleva uusi tutkinto.
Olo oli alkuun hieman pöllähtänyt, että mihin minä itseni olen taas laittanut, mutta sen jälkeen en ole tuntenut kuin luottavaista innostuneisuutta! Kyllä tästä hyvä tulee ja aivot saavat vihdoin haastetta osakseen.
Minä jatkan siis vanhan ammattini parissa parturi-kampaajana, mutta opiskelen samalla n. kaksi vuotisen hiusalan merkonomi-tutkinnon.
Tätäkin isompi merkittävin asia oli se, että me vietettiin meidän pienen miehen yks vee synttäreitä vajaa kuukausi takaperin. Yksi vuotias! En vaan malta uskoa. Sankari on niin täynnä virtaa, että hikikarpalot nousee otsaan pelkästä perässä pysymisestä. En ole onneksi treenannut turhaan. Hehheh.
Eilen me jatkoimme juhlimista tanssimalla säilyneiden synttäripallojen kanssa äidin uusien haasteiden kunniaksi. Taustalla soi Emma-gaala pystinkin saanut Kikattava kakkiainen.
Ja erityisletkeät muuvit ansaitsi se, että nyt isäkin voi jäädä vuorostaan kotiin pariksi kuukaudeksi.
Rakastan uusia elämänmyönteisiä alkuja ja tuulia. Olkoon ne uusia harrastuksia, uusi terveellinen elämä, uudet työelämän haasteet, mitä vaan. Mutta jokaisessa vuodessa on mielestäni hyvä olla jotain pientä uutta, joka tuo lisää intoa ja inspiraatiota. Ja jos elämä ei meinaan tarjottimella niitä tarjota, niin yrittäisi etsiä itse itselleen. Sillä uudesta inspiraatioista saa voimaa aivan valtavasti!
Uskon todella siihen kliseiseen lausahdukseen, että asioilla on tapana järjestyä. Vaikka se vaatii työtä ja uskoa.
Uskon, että tämä oli nyt se miten meidän asioiden piti järjestyä.
Kuva täältä.
